| 10.1.2012 |
Turvallisuus ja viihtyisyys: |
|
Kausipaikkasopimuksen mukaa noudatathan alueemme Alatalon turvallisuus ja viihtyvyysasioita.
Monet samat asiat koskevat myös muitakin alueella majoittuvia ja kävijoitä.
Pidä ajoväylät aina vapaina ajoneuvoista. Huolto- ja hälytysajoneuvoilla täytyy olla aina esteetön kulku tieväylillä. Pysäköi ajoneuvosi joko matkailuajoneuvosi viereen tai vetoautoille varatuille paikoille.
Jo et yövy talvella ajoneuvossasi, varmista ettei savuhälytin piippaa turhaan ajoneuvossasi häiriten vierellä olevaa majoittujaa. Piippaaminen aiheutuu yleensä heikosta patterin jännitteestä. Tarkista myös, ettei ajoneuvosi akku ole vaarassa jäätyä huonon varauksen vuoksi. Käy tarkistamassa myös teltan ja vaunun päällä oleva lumimäärä.
Turvallista ja viihtyisää talvimajoittumista kaikille Alatalossa toivottaa hallitus!
|
| 26.12.2011 |
Tiivistelmä hallituksen järjestäytymiskokouksesta: |
|
Puheenjohtajana jatkaa Antero Korhonen.
Varapuheenjohtajaksi valittiin Seppo Tiilikainen.
Sihteeriksi valittiin Jari Alanen.
Taloudenhoitajaksi valittiin Seppo Heikkinen.
Jäsenkirjuriksi valittiin Jorma Sareskivi.
Alatalon aluepäällikkönä jatkaa helmikuun loppuun saakka Mikko Vesterinen.
Reissaajat lehti ilmestyy syyskokouksen päätöksellä 2 kertaa paperilehtenä, talvella vk8 ja syksyllä vk41, sekä keväällä vk20 ainoastaan nettilehtenä. Ilmoitusmyyjänä toimii Mikko Korkelainen, sekä nettilehteen lisäksi Seppo Tiilikainen.
Kotisivujen ylläpitäjänä toimii Seppo Tiilikainen.
Treffitoimikunta lakkautetaan, koska tapahtumia varten kootaan omat työryhmät.
Alatalon toimikuntaan kyselee Sakari Hoffrén halukkaita henkilöitä.
Naistoimikuntaa kokoaa Helena Suhonen.
Toimistotoimikunnan kokoaa Seppo Heikkinen.
Ohjelmatoimikunta kootaan treffikohtaisesti.
Nuoret karavaanarit toimikuntaan Sakari Hoffrén kyselee halukkaita henkilöitä.
Turvatoimikunnan kokoaa Seppo Heikkinen ja turvatoimikuntaan sisältyvän ajotaitotoimikunnan kokoaa Jari Alanen.
Tieosuus-, kalastus- ja vesiosuuskuntaan valittiin yhdistyksemme edustajaksi Sakari Hoffrén.
Päätettiin;
- autojen pesu alueella on kielletty
- ainoastaan peräkärrien tilapäinen säilyttäminen tavaroiden lastaamisen yhteydessä tontilla hyväksytään
|
| 23.11.2011 |
Liiton syyskokous: |
|
Liiton syyskokousviikonloppu Naantalissa 18 – 20. 11. 2011
Yhdistyksemme liittokokousedustajina toimi täysin valtuuksin Jari Alanen, Sakari Hoffrén, Antero Korhonen, Seppo Kumpulainen ja Markku Miettinen.
Lauantaina aamupäivällä oli liittohallitusjäsenten vaalitentti. Iltapäivällä saimme asiapitoisen tiedotuspaketin liiton leirintä- ja turvatoimikunnan jäseneltä Jiri Kattelukselta liiton liikenneturvaohjelmasta 2012 – 2016 ja leirintäturvallisuudesta leiri- ja turvatoimikunnan puheenjohtajalta Markku Vänskältä.
Toiminnanjohtaja Timo Piilonen kertoi tyhjentävästi mm. autoveron ja CO2 veron tämän hetkisen tilanteen.
Puheenjohtaja Juha Hämäläinen perusteli sääntömuutos tarpeen.
Myös sana on vapaa oli teemana.
Loppuiltapäivän hauskuutti yhteisökouluttaja Riitta Saarikangas hauskalla, mutta todellisella luennolla ”Onnistumisen organisointi ja toiminnassa jaksaminen”
Liittokokousedustajamme olivat hyvin edustettuina. Puheenvuoroja käyttivät aktiivisesti sääntömuutosasiassa yhdistyksemme puheenjohtaja Antero Korhonen, sekä Sakari Hoffrén ja Seppo Kumpulainen. Markku Miettinen esitti henkilökohtaisen mielipiteensä SFC-alueiden liian alhaisesta hinnoittelusta, kysymyksellä: ”Halutaanko mennä Kreikan malliin?”
Sunnuntaina kokouksen alussa palkittiin kultaisella ansiomerkillä leirintä- ja turvatoimikunnan jäsen Patrik Holmström ja hopeisella ansiomerkillä Helena ja Erkki Kaarakainen Rutusakista. Vuoden karavaanariksi valittiin Minna Joensuu pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä liiton hyväksi.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Seppo Kumpulainen.
Kokouksessa oli edustettuna 65 jäsenyhdistystä 70:stä 206:n edustajan läsnä ollessa. Äänimäärä oli 326.
Sääntömuutos meni yksimielisesti läpi. Forssan seutu esitti Pirkanmaan kannattamana uudistuksen hylkäämistä mutta kokouksen puheenjohtaja Kumpulainen teki koeäänestyksen, jossa totesi että hylkäämistä äänesti vain neljä edustajaa muiden 202 edustajan kannatettua sääntöjen muuttamista. Koeäänestyksen jälkeen Forssa veti esityksensä pois.
Ensi vuodesta lähtien liittokokouksia on vain yksi vuosittain ja puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten kausille ei ole rajoitusta. Päivitetyt säännöt löytyvät liiton kotisivuilta.
Liittohallitukseen tulivat valituiksi Heikki Leinonen Jyväskylästä 169 ääntä ja Juha Rakkola Vantaalta 140 ääntä. Jari Valkeapää Liedosta sai 117 ääntä ja ensikertalaisena vaaliin osallistunut Ahti Kuikka Joensuusta 92 ääntä. Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2012 eivät aiheuttaneet juurikaan keskustelua.
|
| 15.11.2011 |
Kausipaikka-asiaa: |
|
Tällä hetkellä on kaikki kausipaikat 130 mennyt.
Seuraavalle kaudelle, joka alkaa 1.5.2012, voit ilmoittautua jonoon jo tässä vaiheessa.
Ilmoittautua voit Alatalon Aluepäällikölle puh.050-3098012.
|
| 13.11.2011 |
Syyskokous 30.11.2011: |
|
Yhdistyksen syyskokous pidettiin 30.10.2011.
Kokouspöytäkirja on luettavissa tästä linkistä.
Jäsenemme voivat pyytää toimintasuunnitelman, talousarvion ja maksut sähköpostiinsa sivumme vasemmasta Menu-valikosta: Palaute-valikon kautta. |
| 13.11.2011 |
Tilaa omaksi tai lahjaksi: |
|
Teetä ja tilaa yksilöllisiä seinäkelloja juhliin, muistamisiin, onnitteluihin, tupaantuliaisiin ym. valokuvista ovatpa ne digitaalisessa muodossa tai paperikuvina, logoista, merkeistä ym.
Lisäksi Uurmaakari tuottaa julisteita, kuvakortteja, suklaarasioita jne. Kaikien tuotteiden normaalihinnoista SF-Caravan jäsenkortilla 10 % alennus.
Tutustu yrityksen kotisivuihin:tästä linkistä!
Tai ota yhteyttä sähköpostilla info@uurmaakari.com tai soittamalla: Uurmaakari Tmi, Matti Mäkinen, puh. 040 1520 116.
Yritys on karavaanareiden jäsenetuyhteiskumppani.
|
| 18.10.2011 |
Sähkömaksut syksyllä 2011!: |
|
Kausipaikkalainen!
Kun olet kausipaikkalaisena alueellamme, maksa sähkömaksusi allaolevan tilisiirtomallin mukaan viimeistään lokakuun loppuun mennessä, á 0,12 € / kWh!
Huom! Uusi hinta on 1.11.2011 alkaen á 0,15 € / kWh!
Päätös hallituksen kokous 23.10.2011.
Maksaessasi merkitse kaikki tarvittavat tietosi!
SFC-numero, kenen kausipaikkalaisen maksua asia koskee, mitä maksu koskee, mittarin viimeisin lukema ja käyttämäsi sähkön määrä.
Jätä pankkisiirtolomakkeen kaksoiskappale Tipulan keittiön eteisessä olevaan "Pankkisiirtojäljennökset tähän laatikkoon".
Toimistossa käteisellä maksaessasi pyydä maksusi merkitsemään "kausipaikkalaisten sähköt" kansioon.>
Ilmoita sähköstäsi väärinkäsitysten välttämiseksi vaikka et olisi käyttänytkään sähköä.
Huom! Kausipaikkasopimus: "* Kausipaikka edellyttää maksamaan 40 € sähkön ennakkomaksun. Ennakon voi huomioida sähkömaksun yhteydessä 31.10, jos kausipaikkalainen siirtää matkailuajoneuvonsa talveksi pois alueelta ja 31.3, jos ajoneuvo on alueella lokakuun lopun jälkeen."
Epäselvissä tapauksissa ota yhteyttä taloudenhoitajaan Seppo Heikkiseen puh. 050-5602723
HUOM! Tilinumero 1.11.2011 alkaen: FI29 5600 0520 0643 23
 |
| 9.10.2011 |
Säilytystilaa: |
|
Tarjolla jäsenillemme säilytystilaa Caravan Larvannolla!
Lue lisää linkistä!
Linkki - tästä!
_________________________________________________
Tarjolla jäsenillemme säilytystilaa Nilsiässä!
Talvi on tulossa, tuo ajoissa talvisuojaan - 500 m2 halliin,
asuntoautot ja - vaunut, veneet, moottoripyörät ym.
Hintaesimerkki;
pituus alle 6 m 360 €/kausi
moottoripyörät 150 €/kausi
soutuveneet 60 €/kausi
Lisäksi ulkoalueelta säilytystilaa 100 €/kausi,
tuo kalustoasi säilytykseen ahtailta tonteilta,
pois lumitöiden tieltä.
Tiedustelut ja varaukset puh.050-3525253.
Voi tuoda välittömästi.
|
| 2.5.2011 |
Lisää jäsenetuliikkeitä!: |
|
Yhdistyksemme jäsen!
Haluatko vaihtelua matkailuusi?
Jos et tällä hetkellä omista matkailuajoneuvoa tai
haluat tehdä vaunumatkasi matkailuautolla,
voit vuokrata auton jäsenetuhintaan
Kuopion Retkiautosta!
Kuopion Retkiauto myöntää yhdistyksemme (021)
jäsenille jäsenalennuksen. Alennus on 10%
1.10 - 31.5 välisenä aikana.
10 % alennus ei koske aikaa 1.6 - 30.9., jona
aikana saat jäsenetuna käyttöösi
kaasun ja kemssa-aineet veloituksetta.
Ennen 5.6 tehtävät matkat 450€/viikko!
Kysy lisää! Palvelua myös iltaisin ja viikonloppuisin.
p. 0400 - 672900
www.retkiauto.fi
_____________________________________________________
SF-Caravan Kuopion Seutu Ry:n (021) jäsenet saavat 10% ostoalennuksen Kaavin Rautiasta.
Käteisostoa tehtäessä asiakkaan tulee esittää jäsenkorttinsa ja ilmoittaa kassalla asiakasnumero 3425. Kun kassalla myyjä tekee myynnin asiakasnumeron alle, aktivoituu alennus automaattisesti. Alennus on10%. Myymälätuotteista n. 95% on alennuksen piirissä. 5% tuotteista on nettohinnoiteltuja, eli valtakunnallisessa Rautia kampanjassa, joita alennus ei koske.
Tervetuloa Rautiaan!
Linkki - tästä!
Rautia Kaavi
Kaavintie 5
73600 Kaavi
|
| 20.1.2008 |
Valokuvia ja kirjoituksia: |
|
Reissaajat-lehteen kaivataan jatkuvasti juttuja ym. mielenkiintoisia aiheita. Aineiston voit lähettää alkuperäisinä digikuvina ja tekstin joka rtf tai txt muodossa.
Aineisto toimitetaan Elina Häikiölle ja kopio Seppo Tiilikaiselle osoitteeseen etunimi.sukunimi@sfc-kuopionseutu.net. |
|
|