ROMPEPÄIVÄT JA KARAVAANAREIDEN SM-KARAOKE 7-9.9.2018

02.09.2018

Ennätysyleisö Rompepäivillä ja Karavaanareiden SM-karaokekilpailuissa.

Jo kolmannentoista kerran pidetty tapahtuma veti Alatalon täyteen karavaanareita. Meitä oli viikonlopun aikana lähes 170 matkailuajoneuvoa. Kaukaisimmat tulivat aivan Etelä-Suomesta ja Oulusta saakka. Myyjiä ja ostajia oli myös karavaanareiden ulkopuolelta tulleita. Heitä houkuteltiin Joensuun tienvarressa olevilla ennakkoon asetetuilla opaskylteillä.

Kauppa kävi tiedustelun mukaan joillakin hyvin, mutta joidenkin kaupankäynti oli hiljaisempaa johtuen myytävien tavaroiden lajista.

Karaokekilpailussa kuultiin hyvätasoista jopa ammattimaista karaokea. Jopa tuomaristo totesi kilpailun olevan joissakin sarjoissa laadukasta ja huippu tasaväkistä. Tämän vuoden tuomarit tulivat, Kuopiosta, Nurmijärveltä, Kuikasta ja Tuusniemeltä.

Joillekin kilpailu näytti olevan silminnähden pettymys, mutta joukkoon mahtui myös hyviä yllätyksiä. Voittajat olivat tänä vuonna Palokasta, Kuopiosta, Kauhajärveltä, Timolasta ja Utajärveltä. Aikuisten sarjan voittajat tullaan kutsumaan ensi syksynä tuomaristoon. Kiitos kaikille talkoolaisille onnistuneen tapahtuman järjestelyistä, sekä kiitos myyjille, kilpailijoille ja suurelle yleisömäärälle tapahtumaan osallistumisesta.

Tapahtumasta tehdään kirjoitus myös Reissaajat-lehteen, joka ilmestyy marraskuun alussa. Reissaajat on luettavissa myös kotisivuillamme valikossa -Jäsenet ja kausipaikkalaiset-.

Tässä muutamia kuvia tapahtumasta.


OHJELMAAN TÄSTÄ

SM-KARAOKEKILPAILUN SÄÄNNÖT TÄSTÄ

KAROKELISTAT

17.09.2018ALUEPÄÄLLIKKÖ ON VALITTU JA SÄHKÖNMAKSUPÄIVÄKIN LÄHESTYY
02.09.2018ROMPEPÄIVÄT JA KARAVAANAREIDEN SM-KARAOKE 7-9.9.2018
01.09.2018KALASOPPA MAISTUI
31.08.2018KALAA TULLOO
10.08.2018AJOTAITOTAPAHTUMA 26.8. KLO 9 - 15
09.08.2018KAUSIPAIKKALAISTEN SÄHKÖT
19.07.2018HÄRKÄJUHLISSA TAPAHTUI
19.06.2018KESKIKESÄ ON NYT
18.06.2018TEHTIIN HALKOJA JUHANNUSSAUNAAN
27.05.2018UUSIA PELEJÄ

Siirry arkistoon »