HALLITUKSEN KOKOUS 6.6.2021

09.06.2021

Yhdistyksen hallitus on kokouksessaan 6.6.2021 käsitelly mm. seuraavia asioita:

Hyväksynyt yhdistykseen 33 uutta jäsenta ajalla 23.4. - 27.5.

Todennut yhdistyksen taloudellisen tilanteen hyväksi.

Päättänyt hakea Vankkurihymiötä edelleen.

Käsitellyt tulevan rantasaunan rakennusprojektia.

Valinnut riittämättömän ja vanhentuneen sähköpääkeskuksen tilalle tulevan uuden keskuksen urakoitsijan.

Merkinnyt tietoon, että uudelle alakentälle on kytketty sähköt 5.6.2021 ja ne tarkistusmitataan. Koko alueen kymmenvuotis-sähkölturvallisuustarkastus on kesäkuussa.

Käsitellyt vastaanoton henkilöstöasioita sekä kesäisäntäasioita. Todennut, että Juhannukseksi tarvitaan siistijä sekä heinäkuulle muutama kesäisäntä. Kysytään näihin toimiin halukkaita.

Käsitellyt Juhannuksen järjestelyitä. Ohjelmatoimikunta hoitaa.

Alataloon on hankittu uusi trampoliini rikkoontuneen tilalle.

Metallin keräys on lopettettu, koska Jätekukko Oy ei kerää sitä Alatalosta saakka ja lisäksi keräyspisteeseen on tuotu sinne sopimatonta tavaraa ohjeistuksesta huolimatta.

Päättänyt järjestää Alatalossa ensiapuinfon. Info pidetään 10.7 klo 14.

20.07.2021HÄRKÄJUHLAT 6. . 8.8.
14.07.2021SAUNAPÄIVÄ JA ALAKENTÄN AVAJAISET TAPAHTUMA ON PERUTTU
30.06.2021LASTEN ASKARTELUA MAANANTAINA 5.7.
21.06.2021ALATALON JUHANNUS TERVETULOA!
20.06.2021TEATTERIIN 31.7. SUORAAN ALATALOSTA
09.06.2021HALLITUKSEN KOKOUS 6.6.2021
02.06.2021LASTEN ASKARTELUPÄIVÄT
19.05.2021TURVAPÄIVÄT JA ISÄNTÄKOULUTUS 29.5.
19.05.2021Reissaajat-lehti ilmestyy pian
17.05.2021HALLITUKSEN KOKOUS 8.5.2021

Siirry arkistoon »