Alatalon tuvassa tapahtuu – Veli Ahtiainen kiikkutuolivieraana 8.7.2024

Perinteikkään Alatalon tuvan kiikkutuoli sai arvoisensa vieraan, kun kunniapuheenjohtaja Veli Ahtiainen istahti kiikkutuoliin 8.7.2024. Paikalla oli muutamia alueen vieraita, joita kiinnosti kovasti Alatalon historia ja tapahtumat, joiden myötä alueesta on kehittynyt toiminnallisesti vilkas ja rakenteellisesti hieno alue.
Leirintäalueen etsintää
Sf-Caravan Kuopion Seutu ry oli pitkään etsinyt itselleen omaa aluetta pienemmällä ja suuremmalla porukalla, Veli toteaa
Yhdistys rakensi ennen Alataloa Joroisten Jokirannan rantasaunan ja toimisto rakennuksen , mutta yhdistys etsi silti omaa aluetta lähempää Kuopiota. Puheenjohtaja ja yhdistyksen väki oli käynyt katsomassa useampaa paikkaa, mutta kaikki katsotut paikat hylättiin korkean hinnan tai varustelun puutteiden vuoksi. Paikkaa etsittiin muutaman vuoden ajan.
- Suojeltu pappilakin olisi ollut kaupan, muttei yhdistyksen varat siihen olisi riittäneet. Eräs paikka olisi ollut kanavan rannalla, mutta alue olisi pitänyt aidata ympäröivän suojelualueen vuoksi. Kuopion eteläpuolelta katseltiin myös seurakunnan leirikeskusta, Veli muistelee.
Vinkki Alatalosta
Yhdistys kuuli, että Kuopion Evankelis-luterilainen seurakunta olisi valmis vuokraamaan Alatalon leirikeskuksen. Puheenjohtaja Ahtiainen ryhtyi selvittelemään asiaa. Ihan läpihuutojuttu alueen vuokraaminen ei ollut. Asiasta neuvoteltiin ja lopulta vuokrasopimus solmittiin vuonna 1994.
- Alatalossa oli tuolloin vesi- ja sähköliittymä, päärakennus, Tipula, aitta, ulko-WC ja rantasauna, Veli toteaa.
Paikan käyttöönotto alkoi siivouksella. Kaikkien rakennusten sisätilat olivat täynnä roinaa ja tavaraa, jota yhdistys ei voinut hyödyntää. Leirikeskusta oli käytetty muun muassa rippikoululeirien järjestämiseen ja päärakennuksessa oli paljon kerrossänkyjä, joille seurakunta ei pystynyt osoittamaan varastotilaa. Sängyt varastointiin päärakennuksen yläkertaan. Aikanaan sängyt saivat seurakunnan toimesta uuden käyttökohteen eikä yhdistyksen tarvinnut hävittää niitä.
- Pihat olivat nurmettuneet. Rantasauna piti siivota lasinsiruista ja metalliromusta ennen kuin kiuasta päästiin kokeilemaan. Saunoimme kengät jalassa. Kiuaskin kesti vain yhden lämmityskerran, Veli naurahtaa.
Alatalon viereiset pellot ovat maatalouskäytössä ja alueen laajennus edellyttäisi peltojen ostoa. Tähän asti naapurit eivät ole olleet halukkaita myymään lisämaata.
- Yhdistys osti alueen vuonna 1999. Alue on ollut alusta asti saman kokoinen, noin 4 hehtaarin alue, Veli kertoo.
Vuosikymmenten mittainen työ alkoi
Vaikka Alatalossa oli sähköliittymä, on yhdistys rakentanut sähköjakeluverkon vaunupaikoille. Ensin sähköjohdot olivat ilmajohtoja. Ensimmäinen WC-tila sijaitsi yläpihan huoltorakennuksen tilalla. Ulko-WCssä oli koppi erikseen miehille ja naisille. Yläpihan huoltorakennus rakennettiin vuoden 2000-alussa. Alkuvaiheessa saunan vesi otettiin järvestä ja likavedet johdettiin likakaivoihin, jotka tyhjennettiin imuautoilla.
- Leirintäluvan saaminenkin oli työlästä. Kaupunki oli tiukka luvan kanssa, koska lähelle leirintäaluetta oli suunniteltu vedenottamo, Veli toteaa.
Rakennuksista ei ollut piirustuksia tai suunnitelmia, joten puheenjohtaja Ahtiainen mittasi ja piirsi rakennuksista kuvat lupahakemusta varten. Neuvottelujen ja yhteistyön kautta yhdistys on saanut sekä alueen että luvat toiminnan toteuttamiseen alueella.
INFOLAATIKKO
Alueen tarkoitus on tuottaa leirintämatkailijoille leirintäalue- ja huoltotilapalveluja
Vuonna 1994
-
- Solmittu vuokrasopimus Alatalon alueesta yhdistyksen ja Kuopion evankelis-luterilaisen seurakunnan välillä
Vuonna 1999
-
- yhdistys osti Alatalon alueen
Vuonna 2006
-
- yläpihan huoltorakennus valmistui
- rantaan rakennettiin lisää vieraspaikkoja
Vuonna 2007
-
- rantasaunan täydellinen sisäremontti
Vuonna 2008
-
- kunnostettu 12 vaunupaikkaa ja asennettu salaojaputkistoa
Vuonna 2022
-
- valmistui uusi alapihan huoltorakennus, jossa on kaksi saunaa, rantaterassi, naisten, miesten ja INVA-WC suihkutilalla, kaksi suihkuhuonetta, keittiö ja kemsantyhjennys.
- rakennettiin rannan uusimmat vieraspaikat
Valokuva ja teksti: Mervi Valta