Alatalon tuvan kiikkutuolivieras 22.7.2024 – liittohallituksen jäsen Irmeli Valve

 

 

Karavaanielämä tuo joka päivä eteen jotakin uutta, kuten Irmeli Valveelle kiikkutuoliin istumisen. Astellessaan tupaan hän kertoi, ettei ole koskaan ennen istunut kiikkutuolissa. Ennen kuin tupaan tuli muita kerroin lyhyesti, että tupa ja kiikkutuoli- yhdistelmän tarkoitus on luoda puitteet mukavalle ja lupsakalle rupattelulle savolaisessa hengessä.

Irmelin polku aktiivisena leirintämatkailijana on kulkenut saman suuntaisesti kuin monen muun karavaanarin. Ensin on telttailu ja retkeilty vanhempien kanssa, sitten lasten kanssa ja viimein harrastus on vienyt mukanaan yhä aktiivisempaan liikkumiseen ja matkailuun eli matkailuajoneuvon hankintaan.

  • Ostin ensimmäisen ”matkakopin” 2000-luvun alussa. Vähän harmittaa, kun lapset ehtivät kasvaa aikuiseksi ennen kuin hankin matkailuauton, Irmeli kertoo.

 

Vaikuttajana liitossa

Irmeli on kiertänyt sekä Suomea että Eurooppaa aktiivisesti. He kulkevat ja kiertävät paljon. Hän on ollut aktiivinen SF-Caravan Matkailuautoilijat ry:ssä, jonka perustajajäsen hän on ja jossa hän on toiminut kahdeksan vuotta puheenjohtaja sekä hoitanut muun muassa taloudenhoitajan ja sihteerin tehtäviä.

  • Minut valittiin toukokuussa 2024 toiselle kaudelle SF-Caravan ry:n liittohallitukseen. Olen ollut aina aktiivinen ja halunnut vaikuttaa asioihin. Työelämässä olen ollut esihenkilönä, luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna. Aikaisemmin olen ollut mukana myös palokuntatoiminnassa,  kuvailee Irmeli aktiivisuuttaan ja haluaan vaikuttaa asioihin.

Liitossa tehdään töitä, vaikka kaikkea ei pystytä aina kuvailemaan ja tiedottamaan juuri tapahtumahetkellä. Liitto ja liiton luottamushenkilöt tekevät töitä kaikkien jäsenyhdistysten toimintaedellytysten parantamiseksi ja hyväksi. Leirintämatkailun edistäminen on yksi liiton tehtävistä. Vastuullisuus on myös noussut yhä isompaan rooliin, varsinkin nuorempien leirintämatkailijoiden joukossa.

  • Leirintämatkailuun tulee uusia suuntauksia ja tapoja sekä leiriytyä että matkailla, toteaa Irmeli.

Telttailu on taas kasvattanut suosiotaan ja on yhä erilaisempia ajoneuvoja, joilla matkaillaan. Liiton tehtävä on kehittää leirintamatkailijoiden yhteistoimintaa.

  • Liitossa on paljon erilaisia työryhmiä. Jokaisella liittohallituksen jäsenellä on oma vastuualueensa, jolla toimii. Minä vedän edunvalvonta työryhmää, kertoo Irmeli.

 

Liitto toimii yhdistysten ja leirintämatkailijoiden hyväksi

Liitossa tehdään erilaista kehittämis- ja neuvontatyötä yhdistysten toiminnan mahdollistamiseksi sekä karavaani alueiden toiminnan tukemiseksi. Liitto tekee myös vaikuttamistyötä valtakunnan tasolla. Viimeisin lausunto on annettu kesäkuussa 2024 autoverotuen poistamissuunnitelmista. Liitto vaikuttaa siis valtakunnantasolla ja yhdistysten vaikuttamistyö suuntautuu seutu- ja kuntatasolle.

  • Monella yhdistyksellä on upeat leirintämatkailualueet, mutta yhdistykset eivät vielä aktiivisesti tiedota ja markkinoi alueiden ympäristössä olevista palveluista tai aktiviteeteista. Kuitenkin alueen lähellä olevat palvelut ja aktiviteetit ovat kiertäville matkailijoille todella tärkeitä asioita, pohtii Irmeli.

 

Leirintämatkailussa on voimaa

Liiton jäsenjärjestöihin kuuluu yli 60 000 jäsentä. Jos kaikki jäsenet lähtisivät liikkeelle yhtä aikaa, yhdistysten leirintäalueet eivät pystyisi tarjoamaan heille kaikille paikkoja. On siis tärkeää, että leirintämatkailuun liittyviä palveluja saa muualtakin kuin yhdistysten alueilta.

  • Kiuruvesi on ollut todella aktiivinen leirintämatkailijoiden palvelujen kehittämisessä ja tuottamisessa, toteaa Irmeli henkilökohtaisen kokemuksen pohjalta.

On kuitenkin monia kaupunkeja, kuten Kuopio, jolla ei ole osoittaa matkailuajoneuvoille parkkia kaupungilla liikkumisen ajaksi. Varkaudessa on osoitettuja paikkoja, mutta niiden tiedot löytyvät vain kaupungin nettisivuilta erikseen etsittyinä.

  • Kaupungit ja kunnat eivät vielä hahmota kunnolla, millainen kuluttajapotentiaali leirintämatkailijoissa on, Irmeli miettii.

Irmelin mielestä karavaanitoiminta on tärkeää, koska se lisää ihmisten hyvinvointia, mahdollistaa monipuolisen sosiaalisen kanssa käymisen uusissa paikoissa ja yhteisöissä. Kaiken kaikkiaan leirintämatkailu on hieno harrastus!

 


INFOLAATIKKO

SF-Caravan Matkailuautoilijat ry

https://www.matkailuautoilijat.fi/,perustettu vuonna 2007 ja yhdistys on SF-Caravan ry:n jäsenjärjestö

SF-Caravan ry:n liittohallitus vuonna 2024: Olli Rusi, puheenjohtaja; Harri Järveläinen, varapuheenjohtaja; Aulis Nevalainen, varapuheenjohtaja; Juha Hartman, Esa Kankaristo, Marko Ketvel, Jarmo Kivinen, Pirjo Kuisma ja Irmeli Valve. Liittohallituksen tiedot löytyvät SF-Caravan ry nettisivuilta kohdasta Liittohallitus.


 

Teksti ja valokuva: Mervi Valta

 

Alatalon tuvan kiikkutuolivieraana 28.8.2024 toimiston kesätyöntekijä Bettina

Tupa täyttyy iloisen positiivisesta säteilystä, kun toimiston kesätyöntekijä Bettina tulee kevyin askelin tupaan. Kun pyydän häntä istumaan kiikkutuoliin, kuuluu pieni naurun kiherrys. Tunnelma tiivistyy positiivisella tavalla, kun tupaan saapuu myös kausipaikkalaisia kyselemään Bettinalta, miten kesätyöt ovat sujuneet ja miltä on tuntunut olla töissä Alatalossa?

 

Ensimmäistä kertaa töissä leirintäalueen asiakaspalvelussa

Bettina oli saanut läheiseltään vihjeen, että Alatalon leirintäalueelle etsitään kesäksi asiakaspalvelutyötekijää. Mietittyään hetken, hän oli päättänyt ottaa Alataloon yhteyttä ja hakea työpaikkaa.

  • Olen ollut aikaisemmin asiakaspalvelutyössä, mutta en leirintäalueella. Asiakkaana leirintäalueella olen ollut aikaisemmin, joten ihan outo asia leirintäaluetoiminta ei ollut, Bettina muistelee.

Työntekijänä pääsee paljon syvemmälle leirintäalueen toimintaa ja arkea kuin asiakkaana tai vieraana. Työ on yllättänyt Bettinan positiivisesti monipuolisuudellaan.  Jokainen päivä on sisältänyt erilaisia tehtäviä, samanlaisia päiviä ei ole ollut.

  • Olen tykännyt olla leirintäalueen asiakaspalvelutyössä. Työn monipuolisuus on ollut kivaa, toteaa Bettina iloisesti.

Bettinan on yllättänyt asiakkaiden positiivisuus, avoimuus, kiireettömyys ja keskusteluhalukkuus. Aikaisemmassa asiakaspalvelutyössä asiakkaiden kanssa ei ole ollut aikaa eivätkä asiakkaat ole halunneet jäädä juttelemaan. Alatalon toimistossa ovat asioineet erilaisissa leirintäalueeseen liittyvissä asioissa niin vieraat kuin kausipaikkalaisetkin. Bettina ei ole huomannut, että kanssakäymisessä vieraiden tai kausipaikkalaisten välillä olisi eroa. Kohtaamiset sujuvat samalla tavalla.

 

Erilaisia työpäiviä ja onnistuneita asiakaskohtaamisia

Heinäkuu on leirintäalueen vilkkain kuukausi. Kiireisinä päivinä aika on kulunut todella nopeasti. Sesongin aikaan toimistossa on ollut melkoista vilskettä.  Sesongin ulkopuolella on ollut myös hetkiä, jolloin ei ole ollut kiireettä ja asiakkaiden kanssa on ehtinyt juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia pitempäänkin.  Koko kesän aikana toimistossa ei ole tarvinnut istua ja pyöritellä peukaloitaan, aina on jotakin tehtävää. Kesävieraisiin on mahtunut melkoinen joukko matkaajia ympäri Euroopan ja englannin kielen taitoa on tarvittu työtehtävien suorittamisessa.

  • Myös ulkomaalaisten positiivisuus ja avoimuus on ollut todella kivaa ja yllättävää, kertoo Bettina.

Vaikka leirintäalueen asiakaspalvelutyö on ollut uutta Bettinalle, hän on saanut apua ja tukea työhönsä tarvitessaan. Kesäkaudella isännät ovat toimiston tukena ja apuna – samoin kuin toimisto on isäntien tukena ja apuna. Isäntien ja Bettinan yhteistyö on sujunut mallikkaasti.

  • Olen saanut vierailta, kausipaikkalaisilta ja isänniltä kiitosta avuliaisuudesta, ystävällisyydestä ja iloisuudesta, summaa Bettina iloisesti.

Kesän aikana alueella on kuulunut monta monituista kuulutusta, joissa iloinen ääni ohjaa alueella majoittuvia erilaisiin toimiin ja tapahtumiin. Alueelta saadun palautteen mukaan Bettina on ollut erityisen hyvä kuulutusten toteuttaja. Kuulutukset ovat olleet selkeitä, johdonmukaisia ja iloisia.

 

Kesätyössä tehtyjä havaintoja

Kun tuvassa olevat tiedustelivat, mitä tahtoisit kehittää tai mitä pitäisi keittää Alatalossa, Bettina pohtii asiaa hetken ja toteaa asioiden sujuvan Alatalossa hyvin. Hän toteaa, että hänen saamansa asiakaspalaute Alatalosta on hyvää.

  • Vieraiden joukosta näyttäisi uupuvan 16-22-vuotiaat. Kesällä alueella on paljon lapsiperheitä, mutta nuoret puuttuvat. Heille pitäisi kohdentaa telttailu ja riippumatto-juttuja, pohtii Bettina kuitenkin.

Keskustelussa nousee esille, että nuoria ja nuoria aikuisia ei tavoita nettisivujen tai Facebookin kautta, He käyttävät enemmän Instragramia ja TikTok-palvelua. Lapsiperheitä alueelle vetävät maksuttomat ja hyvät leikkipaikat sekä leikkivälineet. Näistä toimistoon tulee myös kiitosta. Aikuiset-matkaajat taas ovat kiinnittäneet huomiota alueen ja huoltorakennukset siisteyteen, toimiviin tiloihin ja paikkoihin. Esille ovat nousseet myös Telttakahvion ja karaoken tärkeys vieraiden joukossa.

  • Täällä on ollut kiva olla töissä, olen tykännyt, toteaa Bettina.

Bettina tiivistää, että kesätyön konkreettinen oppi on kuuntelemisen ja kohtaamisen tärkeys. Nämä ovat varmasti asioita, joihin meidän kaikkien on syytä kiinnittää huomiota karavaanihengen mukaisesti.

 


INFOLAATIKKO

Kesällä 2024 SFC Alatalo-leirintäalueen toimistossa on ollut kaksi kesätyöntekijä ajalla 1.6. – 31.8.2024, jolloin toimisto on ollut auki joka päivä klo 9-20.

Tapahtumaviikonloppuja 1.6. – 31.8.2024 jaksolla ovat olleet juhannus, Lasten viikonloppu ja Härkäjuhla. Karaokeillat perjantaisin. Saunat joka päivä klo 18-21 naisille ja miehille. Aktiivinen Telttakahvio-toiminta heinäkuun aikana.

Ajanjaksolla 1.6-30.8.2024 Alatalossa on ollut vaunuvuorokausia 3769, henkilövuorokausia 9729.


 

Teksti ja valokuva: Mervi Valta

Vahvat tulkinnat saivat sydämet sykkimään – karaokea laulavat karavaanarit kohtasivat tosimielellä

Auringon kultaamaa ja todella vilkasta tapahtumaviikonloppua vietettiin 6-8.9.2024 SFC Alatalossa.

SF-Caravan Kuopion seutu ry:n järjesti karavaanareiden SM-karaokekilpailut 17 kertaa. Samaan viikonloppuun perinteen mukaisesti ajoittui Rompepäivät, jotka tällä kertaa olivat 19. kerran.

 

Aurinko sai ihmiset liikkeelle ja hyvätuuli näkyi ihmisten kasvoista

Karavaanareiden SM-karaokekilpailuun osallistujat pääsivät avaamaan ääniään jo torstaina iltapäivällä Tipulassa. Karaokelauluharjoituksia oli vetämässä ja laitteita virittämässä Jaska Raja-aho, Alatalon kausipaikkalainen.

Rompepäivien alueella majoittuvat myyjät rakensivat myyntipöytiään heti perjantaiaamusta sekä vaunualueelle että Alatalon perinteikkäälle yläpihalle. Alatalon Telttakahvio avasi ovensa ostajille heti aamulla. Kahvia ja keittiön tuotteita myytiin iltapäivälle asti. Tapahtumavastaava Seppo Tiilikainen veti perjantain karaokelauluharjoitukset ja hän myös opasti kilpailijoita kilpailuun liittyvissä asioissa. Perjantaina illalla kilpailijat pääsivät tositoimiin, tanssittamaan tapahtumayleisöä ja kuulostelemaan, miten oma laulu soi Tipulassa. Karaokelaulajien ja -tanssijoiden huolto pelasi, kun Telttakahvion väkeä riitti myös iltavuoroon. Karaokeen osallistujille myytiin makkaroita ja takoja.

 

Kilpailussa vahvasti tulkittuja tunteita ja Rompepäivillä aitoa markkinatunnelmaa

Lauantaiaamu käynnistyi vilkkaana, kun aurinkoinen syyskesän sää helli edelleen alueella olevia ihmisiä. Rompemyyjien pöydät notkuivat monenlaista myytävää. Ostajia oli sekä majoittuvissa karavaanareissa että kylältä tulleissa turisteissa. Alatalon Telttakahvio myi lämpimäisiä, kahvikakkuja, ruisleipää, erilaisia hilloja ja lounaaksi sieni- ja kasviskeittoa. Yläpihalla oli lisäksi ulkopuolinen muikunpaistaja, jonka kojun eteen saapui ostajia jonoksi asti.

Alatalon toimistossa kävi lauantaiaamuna ihmisiä, joista osa oli hiukan jännittyneitä ja osalla ilme oli jopa hiukan vakava – he olivat karaokekilpailuun ilmoittautuvia. Ilmoittautumisen jälkeen käynnistyivät karavaanareiden SM-karaokekilpailut tosimielellä. Kaikkien kilpailuun osallistuneiden tuli olla SF-Caravan ry:n jäseniä. Kaiken kaikkiaan kilpailuun osallistui 33 laulajaa viidessä eri sarjassa. Finalistit ja voittajat valitsi viisihenkinen tuomaristo. Tuomarit olivat eri puolelta Suomea.

Illan hämärtyessä ja finaalin alkaessa sali oli täynnä katsojia ja kannustajia. Eivätkä kilpailijat tuottaneet katsojille pettymystä, laulajat tulkitsivat vahvasti erilaisia iskelmä ja poplauluja, lauluja laulettiin myös englanniksi. Yleisökin löysi omat suosikkinsa, ainakin niin voi tulkita hiljaisten huokausten ja kannustusten perusteella. Kun kilpailun tulokset olivat selvillä, pääsivät karaokekilpailun voittajat vielä luomaan lauluntaikaa tanssittamalla tapahtumaväkeä.

 

Aurinko ja musiikki siivitti paikalle runsain määrin karavaanareita

Rompepäivillä kävi myös leirintäalueen ulkopuolisia ihmisiä, tapahtumasta oli tiedotettu lähialueelle. Karavaanareitakin oli runsain joukoin liikkeellä. Hyvä sää, mahtavat savolaiset maalaismaisemat ja musiikki loivat upeat puitteet tapahtumalle. Tästä on hyvä jatkaa vuodelle 2025, jolloin yhdistys viettää pyöreitä vuosiaan.

 

 

Karavaanareiden SM-karaokekilpailun sarjat ja voittajat sekä tuomarit 7.9.2024

Nuoret alle 16v

Jare Hirvonen, Lieksa

 

 

Naiset alle 60-vuotta

I Eija Hautakoski, Kaustinen

II Helvi Kaikkonen, Kuopio

III Merja Liuska, Pyhäsalmi

 

Miehet alle 60-vuotta

I Jouni Oksman, Syvänniemi

II Ari Pitkänen, Kuopio

III Timo Leiviskä, Pattijoki

 

Naiset yli 60-vuotta

I Hannele Koski-Vähälä, Kälviä

II Tuula Heinonen, Hollola

III Riitta Kankaanpää, Kauhava

 

Miehet yli 60-vuotta

I Markku Partanen, Hollola

II Tapani Pusa, Puuppola

III Tauno Rautio, Ähtäri

 

Tuomarit

Vesa Witick, tuomariston puheenjohtaja, Kokkola

Mervi Niinijärvi, Korpilahti

Selina Viitala, Kaustinen

Leo Nevalainen, Pertunmaa

Jaakko Raja-aho, Kuopio

Tuomarit, karavaanareiden SM-karaokelaulukilpailu 2024, Tipula, Alatalo

 

Teksti ja valokuvat: Mervi Valta

Alatalossa vaalijännitystä – karavaanariyhteisön päättäjäehdokkaat vaalitentissä

Päivitetty 25.5.2025

 

Viisi henkilöä oli ilmoitettu ehdolle SF-Caravan ry:n hallitukseen vuosille 2025-2028. Hallituksen jäsenten vaali käytiin liittokokouksessa 24.5.2025 Kuopion Musiikkikeskuksessa. Hallitusehdokkaiden esittelyt ovat luettavissa SF Caravan ry:n sivuilta. Vaalitentissä ehdokkaat pääsivät vastaamaan kysymyksiin yhdessä ja jäsenistön edessä. Vaalitentin juontajana toimi Seppo Tiilikainen, SF-Caravan Kuopion Seutu ry.

Yhteistyö – jokaisen ehdokkaat oman tekemisen kulmakivi

Vaalitentti alkoi perinteisesti, käytiin läpi yleiset tilaisuuden säännöt ja ehdokkaat esittelivät itsensä. Ehdolla olivat;

  • Esa Kankaristo, Turku, kausipaikkalainen karavaanari;
  • Aulis Nevalainen, Lieksa, kausipaikkalainen karavaanari;
  • Antti Niskanen, Kiuruvesi, kausipaikkalainen karavaanari;
  • Teemu Niva, Kajaani, kausipaikkalainen karavaanari ja
  • Pertti Sarkkinen, Hyvinkää, liikkuva karavaanari.

Ehdokkaat ovat kokeneita järjestötoimijoita, joilla on ollut ja on erilaisia tehtäviä muissakin järjestöissä kuin leirintämatkailun yhdistyksissä. Ehdokkaat pystyivät varsin hyvin tiivistämään, mitkä asiat ovat heidän vahvuuksiaan liittohallituksessa työskenneltäessä. Pertti toi esille yhteistyökykyä ja halua yhteistyöhön myös tavanomaisten sidosryhmien ulkopuolelle sekä tavoitteellisuuden. Hän totesikin ”Kehitys loppuu tyytyväisyyteen”. Esan vahvuuksia ovat yhteistyökyky, asioiden selville ottaminen ja kuunteleminen. Auliksella on monen kymmenen vuoden kokemus järjestötoiminnasta, järjestötoiminnan asiantuntijuutta ja kuuntelemisen taitoa. Antti tahtoisi keskittyä jäsenetujen kehittämiseen ja yleiseen edunvalvontaan. Teemu erityistaitoja ovat taloudellinen vastuullisuus ja yhteistyö. Kaikki toivat esille yhteistyökykyään ja yhdessä tekemisen tahtoa sekä valmiuttaan sitoutua liittohallituksen työskentelyyn.

 

Liiton tulevaisuus ja linjaukset – miten liitto näkyy ja vaikuttaa

Ehdokkaat olivat hyvin samanmielisiä siitä, että liiton näkyvyyttä tulee parantaa. Aulis koki liiton merkittäväksi teoksi, että liiton nettisivut uudistetaan. Kaikki myös totesivat, että liiton työ uuden varausjärjestelmän kanssa on ollut hyvää ja varausjärjestelmästä tulee olemaan hyötyä yhdistysten leirintäalueiden hallinnon hoidossa. Pertti nosti esille liiton verkostoitumisen, osaamisen ja yhteyksien hoidon tärkeyden, liiton tulisi olla suhteiden avaaja. Ehdokkaat kaipasivat myös tehokkaampaa jäsenhankintaa ja yhdistysten jäsenhankinnan tukea.

Liiton toiminnanjohtaja Mikko Kivekäs kysyi sekä yleisöltä että ehdokkailta, miltä salissa näyttää? Tämä tarkastelu herätti myös ehdokkaissa pohdintoja, miten nuoria ja nuoria aikuisia saisi toimintaan mukaan. Teemu ja Esa kertoivat, että heillä yhdistykset ovat tehneet konkreettisia toimia karavaanarielämän kokeilemiseksi. Yhdistyksillä on esimerkiksi vuorattavana asuntovaunu tai -vaunuja. Lisäksi tiedottamista on kohdennettu nuorille ottamalla käyttöön nuorten käyttämiä tiedotuskanavia. Telttailu ja puskaparkki saivat myös ehdokkaat kommentoimaan. Ehdokkaat toivat esille, että telttailu on osa leirintämatkailua sääntöineen. Ehdokkaat ovat liiton toiminnan suuntaan tyytyväisiä ja liiton toiminta on heidän mielestään  parantunut. Liiton toiminnassa ovat hyvää koulutus ja kehittämistyö toimintatapojen yhdenmukaistamiseksi sekä yhteisten järjestelmien kehittäminen. Vastausten perusteella liitolla on myös haasteita, kuten jäsenhankinnan tehostaminen, liiton näkyvyyden parantaminen, vaikuttamistyön tavoitteiden täsmentäminen, koko yhteisön yhteinen karavaanaritoiminnan näkyvyyden lisääminen ja jalkautuminen kentälle, yhdistyksiin.

 

Liiton ja yhdistysten suhde – rentoa vuorovaikutusta vai vaikuttavaa toimintaa?

Ehdokkaat painottivat yhteistyön merkitystä. Yksittäiset ihmiset ovat yhdistysten kautta liiton jäseniä. Jäsenhankinta on siis molempien osapuolten toimintaa ja jäsenmäärän kasvattaminen yhteinen tavoite. Ehdokkaat kaipasivat uusia jäsenetuja ja liiton näkyvyyden parantamista, jotta jäsenhankinnalla olisi yhteinen perusta. Tällöin yksittäisten yhdistysten ei tarvitse käydä neuvotteluja jäsenetujen, hankintojen tai asiantuntijapalveluiden hankinnasta. Pääosa yhdistyksistä toimii vapaaehtois- ja luottamushenkilö voimin, joten yhdistyksissä toimii monenlaisia ihmisiä – harrastajia ja asiantuntijoita. Asiantuntijoiden osaamisen jakamista pitäisi kehittää.

Liiton ja jäsenyhdistysten välinen suhde oli ehdokkaiden näkemyksissä hiukan kaksijakoinen, toiset olivat yhteistyöhön erittäin tyytyväisiä ja toiset kaipasivat aktiivisempaa vuorovaikututusta. Yleisökysymys yhdistyksistä, joilla ei ole leirintäaluetta, sai ehdokkaat vakuuttamaan, että he ovat valmiita tekemään töitä kaikkien yhdistysten asioiden eteenpäin viemiseksi, yhdistyksen koosta tai toimintapuitteista riippumatta.

Ehdokkaat ovat valmiita tekemään töitä ja päätöksiä liiton näkyvyyden lisäämiseksi. Esille nousivat jäsenhankinnan kehittäminen, jäsenetujen parantaminen (yhteistyökumppaneiden lisääminen), liiton ja yhdistysten vuorovaikutuksen aktivointi sekä yhteistyön vahvistaminen eri tahojen kesken sovitulla toimintamallilla.

Liiton kehitettävistä palveluista ehdokkaat nostivat esille hyvän ja vahvan verkoston rakentamisen osaamisen (taloushallinto, lakiasiat) jakamiseen, yhdistysten varausjärjestelmän kehittäminen, yhteiset kilpailutukset ja hankintakanavat sekä tiedolla johtamisen vahvistaminen. Ehdokkaiden vastausten perusteella yhdistykset sekä kaipaavat yhtenäisiä toimintamalleja että yhdistysten erilaisuuden huomioiminen.

Yhteenvetona vaalitentistä voi todeta, että kaikki ehdokkaat olivat tosissaan, aidosti mukana karavaanariyhteisön toiminnassa ja yhteistyökykyisiä, osaavia toimijoita.

 

Päivitys 24.5.2025:

Liittohallitukseen on valittu Teemu Niva, Kajaani; Aulis Nevalainen, Lieksa ja Pertti Sarkkinen, Hyvinkää.

Onnea valituille!

 

 

Teksti ja kuvat: Mervi Valta

 

 

Liittohallitusehdokkaiden vaalitentti pöytä 23.5.2025, Alatalo, Tipula

Vaalitentti lähestyy, liittohallitusehdokkaiden vaalitenttipöytä 23.5.2025, Alatalo, Kuopio

 

Vaalitentti, mikrofonien tarkastus, Tipula, Alatalo

 

 

Vaalitentin 23.5.2025 juontaja Seppo Tiilikainen

Vaalitentin 23.5.2025 juontaja Seppo Tiilikainen

 

Liittohallituksen ehdokkaat 23.5.2025, vaalitentti Alatalossa

Liittohallitusehdokkaat 23.5.2025: Pertti Sarkkinen, Teemu Niva, Antti Niskanen, Aulis Nevalainen ja Esa Kankaristo. Alatalo, Tipula

 

Yleisöä, liittohallitusehdokkaiden vaalitentin 23.5.2025 Tipula, Alatalo

Yleisöä, liittohallitusehdokkaiden vaalitentin 23.5.2025 Tipula, Alatalo

 

Kestävää karavaanareiden yhteisöä rakentamassa

Päivitetty 10.6.2025

 

Puheenjohtaja Tiia Pakarinen ja Pekka Haapaniemi vastaanottamassa SF Caravan ry:n muistamista liittokokouksessa 24.5.2025. Muistamisen kohde SF-Caravan Kuopion Seutu ry

 

 

SF-Caravan Kuopion Seutu ry on pääasiassa yksittäisten ihmisten, jäsenten, muodostama yhteisö. Yhdistykseen voi myös kuulua yhteisöjä. Yhdistys on alun perin perustettu vuonna 1975 perustajajäsenten yhteiseksi kokemien tavoitteiden toteuttamiseen.

Yhdistyslain mukaan yleishyödyllisen yhdistyksen tunnusmerkkejä ovat avoin yhteisö, johon on helppo liittyä ja joka ei ole rikollinen tai lainvastainen. Yhdistysten tarkoitus on aatteellisen tai harrastustarkoituksen toteuttaminen.

SF-Caravan Kuopion Seutu ry

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen SF Caravan ry:hyn. Yhdistyksen tarkoitus on omalla toimialueellaan edistää

  • leirintämatkailua,
  • matkailuajoneuvojen käyttömahdollisuuksia,
  • liikenne- ja leirintäturvallisuuden kehittämistä sekä
  • ympäristön suojelua.

Yhdistys edistää

  • jäsentensä yhteistoimintaa eri tavoin,
  • oikeaa karavaanihenkeä ja
  • Pysyvää harrastusta leirintämatkailun parissa.

Yhdistys omistaa ja ylläpitää SF-Caravan Alatalo leirintäaluetta. Leirintäalueella tarjotaan leirintämatkailuun liittyviä palveluja sekä huoltotilojen että erilaisten vapaa-ajan aktiviteettien muodossa. Tavoitteena on mahdollistaa leirintämatkailijoiden ja kausipaikkalaisten omaehtoista vapaa-ajan viettoa perheen, tuttujen tai muiden karavaanareiden kesken.

Jäsen- ja asiakaskaravaanareiden yhteistyöllä laadukasta leirintämatkailua

Karavaanariyhteisön, yhdistyksen, ydin ovat jäsenet. Ei-kaupallisen leirintäalueen toiminta pohjautuu yhteiseen talkoo- ja vapaaehtoistoimintaan. Toiminta on monimuotoista, mutta oleellista on toimijoiden vapaaehtoisuus ja halu toimia yhteisen päämäärän hyväksi.

Toimivan ja kestävän yhteisön tunnusmerkkejä ovat  monimuotoisuuden hyväksyminen, avoimuus, laaja-alainen toiminnasta tiedottaminen ja toisten kunnioittaminen. Vapaaehtoistoimintaan osallistuvat ovat lähtökohtaisesti tavallisia ihmisiä, joita yhdistää kiinnostus leirintämatkailuun ja lerintämatkailun palveluiden ylläpitämiseen.

Pysyvä ja aikaansa seuraava yhteisö

Toimintaympäristön ja ihmisten elämäntilanteiden muutokset vaikuttavat myös karavaaniyhteisöön. SF-Caravan Kuopion Seutu ry on toiminut 50-vuotta. Toiminta-aikanaan yhdistys on ehtinyt toimia liikkuvana karavaaniporukkana ja perustaa kaksi leirintäaluetta. Viimeisin leirintäalue, Alatalo, on perustettu maanviljelykseen käytetystä pellosta moderniksi ja laadukkaaksi leirintäalueeksi.

Alatalossa on runsaasti kausipaikkalaisia, joiden toiminta ja talkoot pitävät leirintäalueen nykyajassa. Alatalossa on vielä karavaanareita, jotka ovat olleet mukana yhdistyksen alkuajoista konkreettisesti rakentamassa sekä leirintäaluetta että yhdistystä. Vierailevat karavaanarit tuovat mukanaan uusia tuulahduksia  ja ajatuksia maailmalta.

Oleellista kuitenkin on, että jokainen meistä rakentaa omalta osaltaan karavaanariyhteisöä ja on tärkeä osa pysyvää leirintämatkailukulttuuria. Yhdessä me teemme karavaanariyhteisöstä kestävän ja pysyvän. Kestävyys, pysyvyys ja vastuullisuus perustuvat jokaisen karavaanarin oikeuteen olla mukana yhteisön toiminnassa vapaaehtoisesti ja tavallisen ihmisen taidoilla. Jäsenistö, samoista asioista kiinnostuneiden yksilöiden muodostama yhteisö, on yhdistys.

Leirintämatkailu on meidän juttu!

 

Teksti: Mervi Valta

Tietolaatikko

  • SF Caravan ry, SF-Caravan Kuopion Seutu ry kuuluu jäsenyhdistyksenä SF Caravan ry:hyn (liittoon)
  • SF-Caravan-leirintäalue (SFC-alue)
  • SF-Caravan-leirintäalue on ulkoilulain mukainen leirintäalue, jota ylläpitää SF-Caravan ry:n jäsenyhdistys tai sen omistama yhtiö. Leirintäalueen ylläpitäjä sitoutuu noudattamaan leirintäalueita koskevia lakeja, asetuksia, säädöksiä ja suosituksia. Leirintäalueen nimessä on oikeus käyttää lyhennettä SFC, kuten esimerkiksi SF-Caravan Alatalo
  • Seuraa yhdistyksen toimintaa nettisivuilla sfc-kuopionsseutu.net, Facebook SF-Caravan Alatalo, Instragram sfcalatalo

 

Jotta asiat sujuisivat! – puheenvuoro Pekka Haapaniemellä

Päivitetty 24.6.2025

 

 

Pekka Haapaniemi istuu tuvan kiikkutuolissa, AlataloPuheenvuoro Pekka Haapaniemellä 12.6.2025

 

Pekka Haapaniemi on toiminut SF-Caravan Kuopion Seutu ry:n puheenjohtajana vuosina 2013-2014 ja 2019-2025. Hän on vuosien varrella hoitanut myös muita yhdistyksen luottamustoimia. SF-Caravan ry:n ja sen jäsenjärjestöjen roolin tärkeyden Pekka kiteyttää ajatukseen ”Liitto kerää yhteen kaikki yhdistyspohjaiset toimijat, jotka liittoon tahtovat kuulua.” Liiton ja yhdistysten tehtävä on luoda harrastajille mahdollisimman hyvä toimintaympäristö, jonka pohja perustuu yleishyödyllisyyteen. Pekka myös muistutti, että SFC-leirintäalueet eivät ole sama asia kuin yhdistykset. Vaikka Kuopion Seutu ry omistaa Alatalon-leirintäalueen, ovat yhdistyksen ja alueen tavoitteet osittain erilaisia. Vaikka Alatalon leirintäalue toimii ei-voittoa tavoittelevana toimijana, on alueen tulojen katettava toiminnasta ja kehittämisestä syntyvät kustannukset.

Nykyaikainen caravanalue ja leirintämatkailijoiden palvelut eivät ole syntyneet itsestään. Yhteisen tekemisen merkittävin saavutus on vuonna 2022 valmistunut, EAKR-tukea saanut huolto- ja saunarakennus alapihalla, järvenrannassa.

Yhdistyksen jäsenet ovat samanarvoisia samalla tavalla kuin saunojat lauteilla

 Yhdistystoiminnassa jäsenet ovat samanarvoisia riippumatta jäsenyyden kestosta. Uudet jäsenet ovat yhtä tervetulleita toimintaan kuin pitkään yhdistyksessä toimineet.

Pekka kiteyttää yhdistyksen puheenjohtajan roolin lauseeseen ”Jotta asiat sujuisivat”.

Pekan mielestä puheenjohtaja ei ole yksinvaltias eikä toisten käskijä. Puheenjohtajan tulee olla tiimin, jossa yhdessä päätetään suunta ja vauhti, peränpitäjä

Pekka muistuttaa, että leirintäalueen toiminnan taustalla on yhdistys ja paljon talkootyötä. Silti alueen pitää tuottaa vähintään menojen verran ja tässä vieraileville matkailijoilla on erittäin merkittävä rooli. Pekka toteaa, että sekä kotimaan että leirintämatkailussa kilpailu on kovaa. Rakennuksia, järjestelmiä ja laitteita pitää ylläpitää, mutta toiminnan ja teknisten järjestelmien tulee myös kehittyä.  Muuten emme pärjää.

Yhdistyksen, leirintäalueen ja henkilökohtaiset vahvuudet sekä tulevaisuuden tavoitteet

Kun kysyin vahvuuksista, Pekka vastaa Alatalon osalta kuin tietokoneen tekoäly, nopeasti ja varmasti. Pekan mielestä Alatalon vahvuuksia ovat viihtyvyys, sosiaaliset ihmiset, siisteys, Kesäkahvio, karaoke ja majoittumishintojen maltillisuus. Yhdistystoiminnan ydin puolestaan piilee Pekan mukaan vapaaehtoistoiminnassa. Kun nämä kaksi asiaa yhdistää, tulisi leirintäalueen olla paikka, jossa tehdään, huolehditaan ja harrastetaan yhdessä. Toisaalta leirintäalueella vedetään henkeä, nautitaan toisten ihmisten seurasta ja rentoudutaan.

Yhdistyksen osalta Pekka toteaa, että SF-Caravan Kuopion Seutu ry:n jäsenmäärä on pysynyt ennallaan, vaikka jäsen määrässä on ollut hiukan laskua. Kuopion Seutu ei kuitenkaan ole menettänyt yhtä paljon jäseniä kuin yhdistykset valtakunnallisesti verrattuna. Liitto on ryhtynyt jäsenhankinta-kampanjaan, jonka tarkoituksena on saada lisää karavaanareita mukaan yhdistyksiin. Myös Kuopion Seudun pitää huolehtia jäsenistä ja jäsen hankinnasta.

Pekka tuumailee, että Alatalo on jo iso leirintäalue. Alueen kasvuun ja suureen kausipaikkalaisten määrään liittyy myös haasteita, kuten yhteishengen ja yhdessä tekemisen tunteen vahvistaminen. Kaikkien tulisi saada tietoa toiminnasta, mutta myös ihmisten erilaiset elämäntilanteet pitäisi osata huomioida. Osa tekee paljon talkootyötä ja osa ei pysty sitoutumaan yhtä vahvasti.

Kuitenkin, jokaisella pitää olla mahdollisuus rentoutua ja viettää aikaa yhteisellä leirintäalueella ”Ihan kuin omalla kesämökillä” kiteyttää Pekka.

Pekka, missä sinä olet, millainen Alatalo ja yhdistys ovat viiden vuoden päästä?

 ”Minä olen Alatalossa” tokaisee Pekka ykskantaan. Alatalon hän kuivailee olevan viiden vuoden päästä Suomen paras SFC-paikka, nro 1 ja parasta A-luokkaa. Yhdistyksen hän toteaa olevan elinvoimainen ja eteenpäin pyrkivä, hyvin hoidettu yhteisö. Pekan mielestä yhdistyksen ja Alatalon tulevaisuus näyttävät hyvältä ja luottamus toimintojen kehittymiseen on vahva.

Jäin miettimään Pekan mottoa ”Jotta asiat sujuisivat” ja hänen sanojaan tulevaisuudesta. Olisiko meidän jokaisen hyvä pysähtyä ja pohtia hetki, missä minä olen, millainen Alatalo ja yhdistys ovat viiden vuoden päästä?

Yhdistyksen säännöt löytyvät www.sfc-kuopionseutu.net -> Jäsenet -> Yhdistyksen säännöt

Teksti ja valokuva: Mervi Valta

 

Puheenjohtaja, kokonaisuuden kaitsija

Päivitetty 3.8.2025

 

SF-Caravan Kuopion Seutu ry on rekisteröity yhdistys. Jotta yhdistys voidaan rekisteröidä, tulee sen noudattaa yhdistyslakia ja sillä tulee olla Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymät säännöt. Oikeustoimikelpoisena yhteisönä yhdistyksen tulee myös noudattaa yleistä lainsäädäntöä ja tietysti omaa toimintaa koskevaa erityislainsäädäntöä kirjapitolaista leirintäalueen palveluiden tuottamiseen liittyviä normeja.

Puheenjohtaja on yhdistyksen jäsenten valitsema kokonaisuuden kaitsija

” Olen ylpeä ja kiitollinen saadessani toimia SF-Caravan Kuopion Seutu ry:n uutena puheenjohtajana. Tässä roolissa haluan keskittyä ennen kaikkea yhdistyksen kehittämiseen, jäsenistön kuuntelemiseen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Puheenjohtajana tehtäväni on johtaa isoa kuvaa, kuunnella jäseniä ja rakentaa suuntaa yhdessä hallituksen ja jäsenistön kanssa.” summaa Tiia Pakarinen.

Yhdistyksen jäsenet valitsevat puheenjohtajan. Jäsenet valitsevat myös hallituksen jäsenet, mutta hallitus päättää keskuudessaan, kuinka muut luottamustehtävät jaetaan. Puheenjohtajan tärkein tehtävä on valvoa ja huolehtia, että yhdistys toteuttaa säännöissä määriteltyä yhdistyksen tarkoitusta. Yhdistyksen säännöt löytyvät nettisivuilta kodasta Jäsenet ->Yhdistyksen säännöt

Yhdistyslain (35§) mukaan yhdistyksellä on oltava hallitus ja hallituksella puheenjohtaja. Laki ei määrittele puheenjohtajalle muita yksilöityjä tehtäviä kuin johtaa hallituksen kokouksia. Hallitus edustaa yhdistystä, joten hallituksen tehtävänä on huolehtia yhdistyksen päätösten toimeenpanosta ja toimintaan liittyvien velvoitteiden hoitamisesta. Yhdistyslain ja sääntöjen pojalta voidaan kuitenkin todeta, että puheenjohtajan tehtäviä ovat hallituksen kokouksen koolle kutsuminen, hallituksen työskentelyn johtaminen, huolehtia tarvittavien asiakirjojen laadinnasta ja allekirjoittaa toiminnan vaatimat asiakirjat sääntöjen määrittelemällä tavalla.

Hallinnon hoitaminen on ihmisten johtamista

SF-Caravan Kuopion Seutu ry on jo melko iso yhdistys, jäseniä on yli 1 600 henkilöä. Yhdistys myös omistaa kiinteistön ja kiinteistöllä olevia rakennuksia, vuokraa vaunupaikkoja ja tuottaa leirintämatkailun palveluja. Kaiken kaikkiaan toiminta vaatii monen ihmisen työskentelyä ja hyvin erilaisten asioiden hoitamista. Puheenjohtajan tehtävä on huolehtia, että asiat tulevat hoidetuksi ja että yhdistystoiminta on organisoitu lakien, sääntöjen ja yhdistyksen kokousten päätösten mukaisesti.

Kaikkein tärkein puheenjohtajan tehtävistä on huolehtia, että yhdistys toteuttaa yhdistyksen säännöissä määriteltyä tarkoitustaan. Yhdistyksen hallintosäännössä on määritelty, että puheenjohtaja johtaa yhdistyksen toimintaa, toimii puheenjohtajana ja valvoo asioiden valmisteluista hallituksen kokouksissa, valvoo ja vastaa osaltaan yhdistyksen ja hallituksen kokousten päättämien asioiden toimeenpanosta sekä päättää yhdessä hallituksen kanssa hallinnon järjestämisestä kuten työntekijöiden palkkaamisesta ja heidän esihenkilöistään.

Kun asioita tarkastellaan yhdistyksen näkökulmasta, on tehtävien jako ja hoitaminen kohtalaisen selvää. Omat haasteensa hallinnon järjestämiselle tuottaa ympärivuoden toiminnassa oleva leirintäalue. Leirintäalueen päivittäisten asioiden hoitaminen ei kuulu puheenjohtajan tehtäviin. Hänen tehtäviinsä kuuluu hallinnon järjestäminen siten, että käytännön asiat tulevat hoidetuksi yhdistyksen kokouksessa asetettujen tavoitteiden ja toimintasuunnitelmien mukaisesti.

”Yhdistystoiminta sujuu parhaiten, kun jokainen tietää roolinsa. Puheenjohtajana tuen selkeää kokonaisuutta, arki hoituu yhdessä sovituin tavoin. Olen myös iloinen siitä, kuinka moni toimii vapaaehtoisena eri rooleissa, se kertoo sitoutumisesta ja halusta tehdä tästä paikasta meille kaikille hyvä.” kiteyttää Tiia.

 

Alatalo tuottaa leirintämatkailupalveluita jäsenille, kausipaikkalaisille ja vieraille

Leirintämatkailupalveluiden tuottaminen Alatalossa on yhdistyksen tarkoituksen toteuttamisen tukemista, ei yhdistyksen päätehtävä tai tarkoitus. ”Toimintansa tukemiseksi voi yhdistys asianomaisen luvan tarvittaessa saatuaan järjestää arpajaisia ja myyjäisiä ja varainkeräyksiä, harjoittaa majoitus- ja ravitsemistoimintaa, ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteätä ja irtainta omaisuutta.” (Säännöt 2§). Yhdistys omistaa leirintäalueen ja hallitus vastaa hallinnon, lupien ja riittävien resurssien järjestämisen osalta toiminnan toteuttamisesta.

Yhdistyksen tämän hetkinen hallintosääntö ei selvästi kuvaa aluepäälliköiden ja hallituksen välistä suhdetta eikä aluepäälliköiden asemaa leirintäalueen päivittäisten asioiden johtajina. Aluepäälliköt vastaavat siitä, että leirintäalue toimii teknisesti oikein, turvallisesti ja toiminnan pyörittämiseen on riittävät henkilöresurssit kuten kesäisännät.

Toimikuntien toimintasuunnitelmat on hyväksytty hallituksessa, mutta toimikuntien toiminta rajoittuu Alataloon. Tällä hetkellä toimikuntien jäsenet toimivat toimikunnissa ilman hallituksen nimeämistä eli toimikuntien tehtäviä toteutetaan talkootyönä vastaavien johdolla. Myös toimikuntien ja aluepäälliköiden välinen suhde on vaikeasti hahmotettava. Aluepälliköiden ja toimikuntien vastaavien välistä sudetta pitäisi selkeyttää.  On selvää, että vilkkaasti ympärivuoden toimiva leirintäalue tarvitsee johtajan tai johtajat, joiden asema on määritelty.

 

Kokonaisuuden hahmottaminen ja johtaminen

”Yhdessä tekeminen, selkeä työnjako ja luottamus ovat kaiken perusta.
Tehdään yhdessä ja hyvässä hengessä.” kirkastaa puheenjohtaja Tiia yhdistyksen tarkoitusta ja toiminnan tukemiseksi tehtävää talkootyötä.

Yhdistyksen puheenjohtajalla on hyvä olla taitoja, kuten taito hahmottaa ja suunnitella kokonaisuuksia sekä organisoida toimintaa, taito jakaa vastuuta ja tehtäviä, taito tehdä yhteistyötä, taito kuunnella, innostaa ja motivoida muita sekä valmius ottaa vastuuta ja olla rohkea. Yhdistyksen johtaminen nykyisessä toimintaympäristössä on haasteellista. Monet asiat muuttuvat jatkuvasti, ihmisten elämän tilanteet vaihtuvat ja nykyinen tiedon jakaminen tapahtuu hetkessä.

Tosiasia kuitenkin on, että puheenjohtajalla ei ole sen enempää valtaa kuin muillakaan hallituksen jäsenillä. Käytännössä puheenjohtaja on kuitenkin yhdistyksen tärkein toimihenkilö. Hänen tehtävänsä on huolehtia kokonaisuudesta. Lähde https://www.yhdistystoimijat.fi/toiminnot/toimihenkiloiden-tehtavat/puheenjohtajan-tehtavat/

Puheenjohtaja voi toimia monella eri tavalla. Tärkeintä kuitenkin on, että puheenjohtajan johdolla yhdistyksen hallinto järjestetään sekä Alatalon jokapäiväiset asiat tulevat hoidetuksi sovitulla tavalla ja niiden ihmisten toimesta, joiden hoidettavaksi tehtävät on sovittu.

Faktalaatikko:

Yhdistyksemme tarkoituksena on edistää toimialueellaan leirintämatkailua, matkailuajoneuvojen käyttömahdollisuuksia, liikenne- ja leirintäturvallisuutta sekä ympäristönsuojelua. Yhdistys edistää jäsentensä yhteistoimintaa eri tavoin, oikeaa karavaanarihenkeä ja pysyvää harrastusta leirintämatkailuun. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys – järjestää kokouksia, retkiä, leirejä, treffejä, illanviettoja, näyttelyitä, kilpailuja ja muita vastaavia tilaisuuksia jäsenilleen – järjestää jäsenilleen opastusta ja neuvontaa toimialaansa koskevissa asioissa – harjoittaa julkaisu- ja tiedotustoimintaa – vaikuttaa toimialueellaan leirintämatkailun edellytysten syntymiseen ja parantamiseen ja niiden edistämiseen – tekee esityksiä ja aloitteita, antaa lausuntoja sekä edustaa jäseniään suhteissa päätöksentekijöihin, viranomaisiin ja eri yhteisöihin – Toimintansa tukemiseksi voi yhdistys asianomaisen luvan tarvittaessa saatuaan – järjestää arpajaisia ja myyjäisiä ja varainkeräyksiä – harjoittaa majoitus- ja ravitsemistoimintaa – ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja – omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteätä ja irtainta omaisuutta. Yhdistyksen säännöt 2§

SF-Caravan Kuopipn Seutu ry ja Alatalon asioiden limittyminen, kaavio

Lähteet

Patentti- ja rekisterihallitus, sääntöjen laatiminen, www.prh.fi/fi/yrityksetjayhteisot/yhdistysrekisteri/saantojen-laatiminen/saantomaarayksia_koskevat_ohjeet.html, viitattu 3.7.2025

SF-Caravan Kuopion Seutu ry, säännöt, www.sfc-kuopionseutu.net/yhdistyksen-saannot/ , viitattu 3.7.2025

Yhdistystoimijat, puheenjohtajan tehtävät Lähde www.yhdistystoimijat.fi/toiminnot/toimihenkiloiden-tehtavat/puheenjohtajan-tehtavat/, viitattu 3.7.2025

Teksti: Mervi Valta

Kuvituskuva: Mervi Valta

SF-Caravan Kuopipn Seutu ry ja Alatalon asioiden limittyminen, kaavio

 

 

Reissaajien vuosikymmenet – lehdestä sen voi lukea!

Päivitetty 25.8.2025

 

Reissaajat-lehden vuosikerrat 2008-2023 ovat kaikkien luettavissa yhdistyksen nettisivuilla, Jäsenet -> Reissaajat-lehti . Nettisivuilta lehdestä löytyy 47 numeroa 16 vuoden ajalta. Yhdistys on perustettu vuonna 1975 eli 34 vuoden ajalta jäsenkirjeet ja -lehdet ovat paperiversioina arkistossa lukkojen takana.

Pelkästään olemassa olevan Reissaajat-lehden nettiarkiston selaaminen vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä, koska linkki näyttää vain lehden numeron ja julkaisuvuoden. Arkistossa olevien painettujen Reissaajat-lehtien läpikäyminen ja muuntaminen sähköiseen muotoon on urakka, johon tarvittaisiin projektityöntekijä tai kaksi. Ajattelin itse, että lukaisen kaikki nettiarkistosta löytyvät Reissaajat-lehdet läpi ennen kuin kirjoitan tämän tekstin. En lukaissut, en päässyt alkua pidemmälle.


Reissaajat-lehdet – valtava tietopaketti ja läpileikkaus SF-Caravan Kuopin Seutu ry:n toiminnasta

Aloitin lukemisen alusta eli vuoden 2008 ensimmäisestä lehden numerosta ja sen jälkeen napsuttelin auki sattumanvaraisesti eri vuosikertojen lehtiä. Mielenkiintoista luettavaa löytyi runsaasti ja aikaa kului, ajatukseni pikakatselusta ja lueskelusta haihtui sumuna ilmaan.

Ensimmäiseksi hämmästelin Reissaajat-lehtien runsasta sisältöä ja työmäärää, jonka lehden toimituskunta on tehnyt – kolmesti vuodessa. Toiseksi huomioni kiinnittyi siihen, että lehdissä oli ajankohtaista tietoa, tietoa yhdistyksen tulevasta toiminnasta, kertomuksia menneistä tapahtumisista, vertaistietoa jäsenten kirjoittamana ja ennen kaikkea aimo annos mainoksia eli yhteistyökumppaneita, joiden avulla lehti on voitu painattaa. ja toimittaa maksutta jäsenille.

Alatalo, yöpymisten määrä 2004-2007, Reissaajat-lehti 1-2008

Reissaajat-lehti – enemmän kuin lehti

Digitaaliset tiedotusvälineet ja tiedon hankinnan nopeus ovat tulleet myös karavaanareiden elämään. Tietoa käsitellään nopeina pyykäisyinä ja luetaan verkkolehdistä, mitä luetaan. Vaikka Reissaajat-lehti onkin nettisivujen arkistossa sähköisessä muodossa, se on toimitettu kuten entisaikojen paperilehdet.

Tiedon jakamisen lisäksi lehdet ovat toimineet yhteisön rakentajina, saaneet lukijansa osallisiksi tapahtumista ja innostumaan tulevista tapahtumista. Lukijoilleen Reissaajat-lehti on ollut tietopaketti, josta ovat löytyneet kokouskutsut, hallinnon yhteistiedot ja tapahtumatiedot – aina käden ulottuvilla ja hyvissä ajoin ennen tapahtumia, jotta oman kesäloma tai matkasuunnitelman on pystynyt suunnittelemaan hyvissä ajoin.

Muistatko kesän 2023 tai 2008?

Reissaajat-lehtien lukeminen sai minut pohtimaan, kuinka lyhyt ihmisen muisti onkaan, loppujen lopuksi. Tapahtuma hetkellä monia asia tuntuu, etten unohda tätä helposti tai koskaan. Elämä ja elämän tapahtumat kuitenkin täyttävät meidän jokaisen mielen ja jo tapahtunut jää helposti unholaan. Myös hiljaisen tiedon siirto on haasteellista, vaikka ihmiset ovat yhdessä – suunnittelemme mielellämme uutta, kehitämme ja hankimme, mutta harvemmin pysähdymme kertomaan ja kuuntelemaan tarinoita menneestä. Kuitenkin kaikki tämän päivän asiat on rakennettu eilen ja toissa päivänä – mikään ei tule koskaan tyhjästä, kaiken eteen on tehty työtä, yhdessä!

Reissaajat-lehtiä kannattaa lukea, moni asia on pysynyt samana ja moni asia on muuttunut

Toimintavuosien aikana yhdistyksessä on tapahtunut monia asioita. Reissaajat-jäsenlehti on yksi oiva tapa kerrata, miten me olemme tulleet tähän. Yhdistys täyttää 50-vuotta ja matkan varrella on ollut monenlaista toimintaa ja erilaisia yhteistyökumppaneita. Nettilehtiarkiston lehdistä nousee esille muutama asia esille. Ihmisten saaminen hallintoon on haasteellista nyt ja haastavaa se on ollut aikaisemminkin. Talkootyö on voimavara, jolla alue on kehittynyt koko ajan alusta, vuodesta 1994 tähän hetkeen. Talkootyön onnistuminen on edellyttänyt yhteishenkeä ja yhteistä näkemystä siitä, mitä ollaan tekemässä – niin oli ennen ja samoin on nyt. SFC-leirintaluiden palveluiden laatuvaatimukset ovat nousseet, asiakkaat odottavat alueilta yhä enemmän. SF-Caravan Kuopion Seutu ry ja Alatalo ovat pystyneet vastaamaan näihin vaatimuksiin.

Viimeisenä, muttei vähäisempänä, haasteena ovat tiedotuksen, viestinnän ja markkinoinnin hoitaminen. Reissaajat-lehden ilmestyminen loppui vuonna 2023, koska lehden tekijöitä ei löytynyt. Nykyisin hoidamme tiedottamista, viestintää ja markkinointia erilaisten sähköisten kanavien kautta. Tosiasia kuitenkin on, että tiedottamisen sisältö luodaan yhdistyksen ja alueen toiminnalla sekä ennen kaikkea toiminnassa mukana olevien ihmisten tekemisillä. Ilman jäseniä ja kausipaikkalaisia ei ole mitään tiedotettavaa eikä jaettavaa!

Reissaajien vuosikymmenet ovat lukemisen arvoisia – hyviä lukuhetkiä!

Teksti: Mervi Valta

Lähteet: Reissaajat-lehdet vuosikerrat 2008-2023

  

REISSAAJAT-LEHDESTÄ POMITTUA – maistiaisia

Hallituksen kokouksen 28.1.2008 päätöksiä:

  • SFC-Jokiranta luovutetaan uudelle yhdistykselle 10 € hintaan kaikkine irtaimistoineen. Kaupanteon edellytyksenä on yhdistyksen perustaminen ja että Joroisten kunta hyväksyy vuokrasopimuksen siirron uudelle yhdistykselle. Kaupan teon jälkeen kulut ja vastuu alueesta siirtyvät uudelle yhdistykselle. Pyrkimyksenä on, että uusi yhdistys perustetaan helmikuun aikana.
  • Alatalo – Vuoden 2007 SFC-alue Juhlakahvit järjestetään Alatalossa 3.5.2008 klo 12.

Reissaajat-lehti 2-2008

Puheenjohtaja Seppo Tiilikainen ” Matkailunäkymissä onkin tapahtunut lähentymistä Kuopion kaupungin ja Kuopion Matkailupalvelun kanssa. Toukokuun lopusta syyskuulle meille on luvassa videoesittely Kuopion kaupungin kotisivuilla. Kuopion Matkailupalvelun kanssa olemme aloittaneet yhteistyön vuoden 2009 PM-päiviä silmälläpitäen. PM-päivät pidetään Rauhalahdessa 5.-11.7.2009, jolloin kaupungissa on muutenkin matkailun sesonkikausi. Markkinointi alkaa täysillä jo Norjan Lillehammerissa pidettävien PM-päivien yhteydessä tänä vuonna. Toivonkin 2009 PM-päivien tapahtumien isänniksi Rauhalahteen varsinkin meidän Kuopion yhdistyksen jäseniä, jotka voivat seurustella muiden pohjoismaalaisten kanssa ja palauttaa ruotsinkielen taitonsa mieleen.”

Reissaajat-lehti 1-2021

Pikkujoulu 2020 pidettiin ulkona koronan vuoksi.

Reissaajat-lehti 3-2022

Uusi sauna rakennus valmis, lehdessä tarina testisaunomisesta

 

Ohjelma- ja tapahtumatoimikunta, tehtäväkuvaus (27.2.2022)

Tapahtuma ja ohjelmatoimikunnan tehtävänä on

  • Nimetä keskuudestaan toimikunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
  • Toimikuntaa johtaa vuosittain hallituksen nimeämä henkilö
  • Suunnitella yhdistyksessä järjestettävien tapahtumien ja ohjelmien toteutus ottaen huomioon nuorten ja lasten tarpeet
  • Suunnitella ja toteuttaa tapahtumahenkilöstön organisaatio
  • Tapahtumakohtainen Tapahtumapäällikkö toimii sen hetkisen tapahtuman henkilöstön esimiehenä
  • Laatia treffeistä menoarvio-kehys ja esitellä se hyvissä ajoin ennen tapahtumaa hallitukselle ja valvoa tapahtuman menoarvion toteutumista
  • Huolehtia ja valvoa omalta osaltaan turvallisuusmääräyksien ja –ohjeiden noudattamista treffien aikana
  • Vastata treffien aikana omalta osalta järjestyksen ylläpidosta ja puuttua tarpeen mukaan järjestyshäiriöihin
  • Tehdä tilitys treffituloista erillisellä kaavakkeella ja luovuttaa tilitys ja käteinen raha taloudenhoitajalle. Tiedot näistä lisätään yhteenvetopalaverin tapahtumamuistioon
  • Arkistoida tapahtumaohjelma ja palaverien muistiot toimikunnan kansioon
  • Raportoida hallitukselle tapahtumien onnistumisesta
  • Noudattaa hallitukselta saamiaan ohjeita ja määräyksiä ja hoitaa muut yhdistyksen hallituksen antamat tapahtumaan liittyvät tehtävät
  • Hankkia ja nimetä ulkopuoliset esiintyjät eri tapahtumiin
  • Ottaa huomioon lasten ja lapsiperheiden tarpeet tapahtumia järjestäessään
  • Tehdä esityksiä hallitukselle lapsiperheiden lisäämiseksi alueelle, markkinointia
  • Opastaa tarpeen mukaan tapahtuman aikana lapsia ja nuoria pitämään tilojensa siisteys kunnossa
  • Tapahtuma aikana huolehtia ja ilmoittaa aluetoimikunnalle lastentilojen ja laitteiden turvallisuuspuutteet ja epäkohdat

Takaisin Hallinto-sivulle

Hallituksen tehtävä, tehtäväkuvaus (27.2.2022)

Hallituksen tehtävänä on

  • Edustaa yhdistystä
  • Valita keskuudestaan varapuheenjohtaja
  • Valita hallitukselle sihteeri
  • Muodostaa tarvittaessa keskuudestaan työ- ja toimikuntia hallituksen määräämien juoksevien asioiden hoitamista varten
  • Perustaa tarvittaessa erillisiä toimikuntia tai työryhmiä valmistelemaan hallitukselle esiteltäviä asioita
  • Valita yhdistyksen viralliset edustajat eri tilaisuuksiin ja tapahtumiin, poislukien liittokokoukset
  • Kokoontua tilivuoden aikana vähintään viiteen kokoukseen, jotka ovat järjestäytymiskokous, vuoden tapahtumien lopulliset päätökset, tilinpäätöskokous, kesän tapahtumat sekä budjettikokous
  • Päivittää vuosittain (tilikausittain – järjestäytymiskokouksessa) yhdistyksen talous-, matkustus-, kokous- yms. pysyväissäännöt
  • Laatia (budjettikokouksessa) seuraavalle tilivuodelle toimintasuunnitelmaehdotus sekä talousarvioehdotus esitettäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle
  • Laatia ja tarkistaa tilivuosittain (budjettikokouksessa) yhdistyksen tililuettelo (tilikartta), joka vastaa rakenteeltaan yhdistyksen toiminnan luonnetta ja budjettia.
  • Huolehtia yhdistyksen rahavarojen ja muun omaisuuden hoidosta
  • Hyväksyä yhdistykselle osoitetut laskut yli 350 euroa ja toimittaa ne rahastonhoitajalle maksettavaksi
  • Johtaa sisäisen toiminnan valvontaa sekä valvoa toimikuntien, työryhmien ja muiden luottamushenkilöiden toimintaa
  • Tehdä aloitteita yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi
  • Palkata ja erottaa yhdistyksen työntekijät
  • Hyväksyä ja erottaa jäsenet yhdistyksen sääntöjen ja yhdistyslain mukaisesti
  • Päättää jäsenen kurinpitotoimista ja erottamismenettelystä yhdistyslain ja yhdistyksen sääntöjen mukaan
  • Kutsua koolle yhdistyksen kokoukset
  • Laatia keskipitkän (KTS) tähtäyksen suunnitelma (2-5 vuotta)
  • Vastata yhdistyksen strategiasuunnittelusta
  • Hyväksyä yhdistyksen matkalaskut
  • Laatia ja allekirjoittaa yhdistyksen tilinpäätös ja laatia toimintakertomus yhdistyksen toiminnasta
  • Määrätä tarvittaessa yhdistyksen nimenkirjoitusoikeudesta sääntöjen mukaan
  • Vastata yhdistyksen jäsenrekisterin ylläpidosta
  • Myöntää ja yhdistyksen tunnustukset
  • Valmistella muut liittokokouksissa esitettävät asiat ja toteuttaa liittokokouksen päätökset
  • Johtaa ja suunnitella yhdistyksen koulutusta

 

Takaisin Hallinto-sivulle

AJO-OHJE:

Kuopion pohjoispuolelta tietä nro 9 Joensuuhun päin 8 km Jännevirralle, sillan jälkeen oikealle ja alikulun kautta Jänneniementietä 2,7 km.

Opasteet tieltä nro 9.

ETRS89 maantiet

Koordinaatit: N 62°58.625′, E 027°53.015′

SF-Caravan Kuopion Seutu Ry

puh. 050 309 8012

Jänneniementie 264, 70940 JÄNNEVIRTA

Y-tunnus: 1003154-8

Verkkolaskuosoite: 003710031548

Välittäjä: 003708599126 (OpenText)

Sähköpostitse: fennoa.513090@erin.posti.com

JÄSENLEHTI REISSAAJAT:
Lue numero 2/2023

Liity jäseneksi

SOME: